Hamina-ympyräkaupungin pyörteissä, retki, 40 eur, Urpiaisentie klo 8.05

Aika: 4.10.2019 klo 08:05

 

 

 

08:05   lähtö tavallista reittiä pitkin kohti Haminaa

matkalla virkistäytymistauko ennen ohjelman alkua

 

Meren äärelle, kuninkaitten käyttämän rantatien varteen, syntyi jo keskiajalla vilkas kauppapaikka. Haminan kaupunki – tai oikeammin Veckelax Nystad, perustettiin tähän loistavien kulkuyhteyksien ja kansainvälisen kaupan solmukohtaan 1653, mutta se poltettiin ja tuhottiin Suuressa Pohjansodassa 1712. Kun Ruotsi menetti Viipurin Uudenkaupungin rauhassa 1721, tarvittiin itärajalle uusi kauppa- ja linnoituskaupunki. Vehkalahden Uudenkaupungin raunioille perustettiin 1723 Hamina eli Fredrikshamn, joka sai nimensä kuningas Fredrik I:n mukaan ja joka peri Viipurin tapulioikeudet. Kaupunki uudelleenrakennettiin ja linnoitettiin vuosina 1722–1724 tiukan sotilaallisen ympyräasemakaavan mukaan. Ja tämän ympyräkaavan näemme tänäkin päivänä

 

11:00    saapuminen Haminaan, jossa päivän aikana

 

Tavataan Haminan opas kauppatorin laidalla linnoituksen Lipputornilla ja lähdetään tutustumaan kaupunkiin ja sen historiaan. Hamina tunnetaan ympyräkaupunkina, joka vanhan sanonnan mukaisesti saa pään pyörälle. Todellisuudessa harvinaiseen asemakaavaan kuuluvien ympyräkatujen lisäksi on runsain mitoin muutakin nähtävää ja kuultavaa. Aluksi kierros vie bussilla idylliseen Pitäjänsaareen, joka on kaupungin vanhin ns. esikaupunki, 1700- luvulla syntynyt merenkulkijoiden ja laivanrakentajien asuinalue. Sen jälkeen ajellaan Tervasaareen, joka on puolestaan vanhin satama-alue. Pieneen keskusta-alueeseen tutustutaan kävelykierroksella.

Tiesittekö mikä on Suomen lipun tie? Toivottavasti monien vaiheiden jälkeen iso lippu on saatu nostettua salkoon retkipäivään mennessä ja alueella on mahdollista jalkautua.         

Salko on pystytetty Valtatie 7/Merikadun varren vanhalle urheilukentälle ja se nähdään ajettaessa Tervasaaresta kohti varuskunta-aluetta.

Itse lippumaailma on vasta kehitteillä ja tähän mennessä tangot lippuineen on pystytetty Lipputornin ympärille (Suomi ja Baltian maat), kauppatorin vastakkaiselle laidalle ja RUK:n päärakennuksen puistikkoon (Suomen lipun tie + YK). Kauppatorin varrella olevat liput ovat nähtävissä kun saavutaan Haminaan ja RUK:n puistikon lippuihin tutustutaan kävelyllä.         

 

Lounas Linnoitusravintola Kamussa, joka tarjoilee herkullista ruokaa Hamina Bastionin salaperäisissä, historiallisissa kasemattiholveissa, vain kivenheiton päässä Raatihuoneelta. Lounaspöytään on katettuna runsas salaattibuffet, kaksi päivän pääruokavaihtoehtoa ja keitto, leipävalikoima, levitteet, ruokajuomana vesi tai kotikalja, sekä jälkiruoka ja kahvi/tee.

             Tämän jälkeen on  aikaa pistäytyä esim.

Raatihuoneentorin ympäristön puodeissa ( Sisustus Laventeli, Haminan taitokeskus ja Jaanan Lahjat ),. Voit myös istahtaa iltapäiväkahville torin viihtyisässä kahvila Kanelissa.

 

n. 15:30 - 16.30 Tavataan Kimmo Kiljunen ja hän voi silloin esitellä lippuja halukkaille.

 

19:00                  mennessä paluu kotikulmille

 

Retken hinta sisältää:

•                   Packalen Bus’in kuljetukset Korso – Hamina – Korso

•                   Haminan oppaan palvelut, enintään 3 tuntia

•                   lounas linnoitusravintola Kamussa

•                   retkijärjestelyt ja alv

Liitteet